Viikko on mennyt rauhallisissa merkeissä täällä päin. Pääasiassa kouluvääntöä ollaan tähän mennessä menty. Huomenna olisi suunnitelmissa (jos tuo keli antaa myöten) käydä maastoilemassa pitkästä aikaa : )
Tänään poni oli tosi kivan tuntune, kun vaihdoin suorasta kumikuolaimesta 5-palaniveliin. Käynnissä tehtiin erikokoisia voltteja, sekä pitkillä sivuilla avo-voltti-sulkua. Tosi rentoa ja pystyin hyvin keskittymään itteeni siellä selässä.
Ravissa päätin tehdä pitkästä aikaa pohkeenväistöjä keskihalkaisijalta uralle, pienen laahustamisyritysten jälkeen molempiin suuntiin tuli kivoja väistöpätkiä. Oikealle väistettynä tuli tietenkin enemmän hyviä pätkiä, mutta ei ne vasemmalle väistetyt pätkätkään olleet huonoja!
Laukassa keskityin erikokoisten ympyröiden ja volttien ratsastukseen ja siihen, että poni olisi alla mutta liikkuisi oikeasti eteenpäin. Hyvin neiti tuli kyllä alle, mutta kuten aina meinasi tahti tulla olemattomaksi joten oli hyvä keskittyä ihan vaan siihen että laukka pyörisi kolmitahtisena kunnolla. Oli kyllän pirun mukava istua satulassa, kun tuntui olevan keinuhevosen selässä! Pienet vastalaukkapätkätkin koitin ja ihan hyvin sujuivat, itseltä on vaan niin pitkä aika kun on niitä treenaillut kunnolla niin täytyy omaakin mieltä virkistää niitä ratsastaessa : )
0 kommenttia:
Lähetä kommentti