3/11/2010

Poneilua



Pahoitteluni pienestä tauosta! On sen verran ollut muuta ohjelmaa, etten ole kerkinyt bloggailemaan. Olin ajatellut kertoa nimittäin enemmän minusta ja Lydiasta.

Eli olen Julia Korhonen ja poninani toimii tamma Lydia, joka täytti tänä vuonna ruhtinaalliset 17 v. Ikä ei tammaa paina sitten yhtään ja meno on yhtä innokasta kuin nuoremmillakin poneilla, ainoa ero tässä ponissa on se että hän on jo kokenut kaikenlaista. Ostin ponini syyskuussa 2008 Messilän tallilta.

Kuulumme Lydian kanssa Uudenkylän poniurheilijoihin, sekä seuran omaan tiimiin (team upu). Tiimiin kuuluu meidän lisäksemme 5 muuta poniratsukkoa. Tiimin avulla hainkin aluekenttäkatsastuksiin ja pääsimme ponini kanssa mukaan aluerinkiin.

Blogitauon aikana olemme Lydian kanssa puuhastelleet vaikka mitä, kaikkea ihmeellistä on sattunut ja tapahtunut!

Perjantaina olimme Juhani Ehon valmennuksessa Mäntsälässä. Poni oli vielä hieman väsynyt eilispäivän kouluvalmennuksesta, mutta suostui hyppäämään erillaisia ratapätkiä ja lopuksi rataa. Tammamaisuus oli kyllä kovasti esillä radan aikana, mutta pian tamma älysikin että oman mielipiteen julkaiseminen pahentaa vain tilannetta.
Sunnuntaina olikin sitten pienien koulukisojen vuoro. Jos radasta täytyy jotain positiivista sanoa mainitsisin vasemman laukan, joka näytti kuulemma upealta! Siirtymisissä ja asetuksissa on vieläkin hiomista, joten niitä saa hioa ja hioa!
Maanantai.. poni sitten osaa täynnä yllätyksiä.Tarkoituksenani oli käydä vain kevyesti kävelemässä ja asettelemassa ponia pellolla, mutta kiimatamma päättikin sitten ilman mitään syytä lähteä kotiin. Neiti hyppelehti alamäessä ja pian neiti pääsi ryöstämään. Matkalla kun sain ponia hidastettua satula alkoikin mennä mahan alle. Pian liu'uttauduin alas ja tamma sai siitä shokin ja pinkoi tallille. Takaisin satulaan en enään mennyt, vaan juoksutin tamman kunnolla.
Tiistai menikin taas 'tapellessa'. Kiima ja tuo tiputtautuminen ei ole sitten yhtään hyvä yhdistelmä, kun pitäisi kuitenkin töitä tehdä.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti