Pahoittelen, että viimepäivityksestä on jo melkein kuukausi! On ollut todella paljon kaikkea, etten ole kerkinyt tulla tänne päivittelemään.
Viimeisen kuukauden aikana on tapahtunut vaikka mitä; olen käyny kahdesti gp-tuomari Tiina Karkkolaisen kouluvalmennuksessa, Messilässä hyppäämässä, 2 estekisoissa (seura ja alue) ja treenannut tasasella menoa kuin viimeistä päivää :)
Olen ollut myös 2 viikkoa tallipitäjälläni asumassa, kun omat vanhemani 'eksyivät' ulkomaille.

Koulupuolella on viimeisen kuukauden aikana tapahtunut paljon. Olen oivaltanut istunnasta aivan uusia juttuja! Koitan kovasti päästä eroon vanhasta (ja pinttyneestä) tavastani, jotka haluaisivat olla tiellä kehityksessäni. Lyde on paljon rennomman tuntuinen ja nautin selvästi enemmän selässä olosta. Viime tiistaina Lyde oli todella herkkä, tuntui että ratsastan ajatuksen voimalla ponia :)
Estepuolella olen siirtynty nyt Messilän ulkokentälle treenamaan. Ensi perjantaina olen osallistumassa Juhani Ehon estevalmmenukseen ja muulloin olen Anun tunneilla. Lyde on selvästi paljon innokkaampi hyppäämään ulkona ja enköhän minäkin ala pikku hiljaa oivaltamaan esteratsastuksen perusasioita yhä enemmän ja enemmän!

Tänään olinkin sitten Takkulassa alue-estekilpailut. Osallistuin Lydian kanssa 90cm luokkaan ja tuloksena oli perusradalta 4 vp. Verkatessa poni oli kuin unelma, verkkahypyt ovat mielessäni vieläkin! Poni tuntui todella iloiselta ja oli ilo hypätä ulkona, kun poni selvästi nautti siitä!
Maneesissa intoi laantui ja poni hyppäsi ihan ok:sti. Kielto tuli tokavikalle esteelle, johon käänsin aivan liian jyrkästi. Olen kuitenkin tyytyväinen rataan ja minulle jäi hyvä mieli siitä :)

0 kommenttia:
Lähetä kommentti