5/06/2010

Pientä päivittelyä

Viime päivityksestä onkin jo viikko! Aika kuluu sitten niin nopeasti!

Perjantaina oli kalenterissakin ollu Ehon valmennus, joka sujui Lydian ja minun osalta aika hyvin. Lyde oli harjoituksissa ja loppu ratapätkissä erittäin eteenpäin kulkeva ja innokas hyppäämään, joka koitui myös miinukseksikin.

Sunnuntaina teimmekin taas laukkaintervalleja, tosin tällä kertaa curb bit-kuolaimilla ja eron huomasi heti. Neiti koitti alkumatkalla osottaa heti mieltä suitsitusvalinnastani, mutta heti kun otin vähänkin ohjasta kiinni meno loppui lyhyeen. Laukkaintervallitkin sujuivat oikein mallikkaasti neidiltä.

Noh, alkuviikon olinkin sitten kipeänä ja tänään oli Puhjun kouluvalmennus. Olin todella tyytyväinen valmennukseen, kun otti huomioon että se oli ensimmäinen kerta ponskan selässä kolmeen päivään!
Teimme aluksi huolellisen verryttelyn, jonka jälkeen treenasimme sisääntuloa radalle ja diagonaaleille, siistit sisääntulot ja menothan ovat kuitenkin erittäin tärkeitä!
Tämän jälkeen teimme siirtymisiä ravista pysähdykseen ja 4 askeleen peruutus, joka sujuikin muutaman kerran jälkeen oikein mallikkaasti!
Lisäsimme vaikeusatetta ja siirryimme väistättämiseen ravissa ja käynnissä, lopuksi kokeilimme samaa jopa laukassa, jonka jälkeen piti tulla siisti laukanvaihto. Ratsastaessa se oli itselleni aivan uusi kokemus, mutta lyllelle aivan liian helppoa.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti